Indonesian golfkokemukset rajoittuivat meillä ainoastaan yhden kenttäkokonaisuuden koluamiseen. Tästä jäi kuitenkin varsin lupaava kuva Indonesian golfkulttuurista.
Batam / Palm Springs Golf & Beach Resort
10/2011 Kierroksia: 4
Malesian puolelta matka jatkui Singaporeen. Äveriäs ja korkean elintason saarivaltio komeilee useilla golfkentillään, mutta meiltä kentät jäivät sitten lopulta testaamatta. Reppureissaajien budjetti ei valitettavasti oikein kestänyt Singaporen rapsakkaa hintatasoa. Vaihtoehtoiset lääkkeet golfkutinaan löysimme Indonesian puolelta Batamin saarelta, joka sijaitsee vain puolentoista tunnin lauttamatkan päässä Singaporesta.
Batamille kokonaisvaltaisen helposti päästäksemme turvauduimme paikallisen matkatoimiston netistä ostamaamme pakettimatkaan, joka sisälsi lauttasiirtymät, kuljetukset resortin ja sataman välillä, neljä yötä Palm Springsin golfresortissa ja kolme green feeta.
Palm Springsin varsin laaja golfkeidas koostu neljästä ysiväylästä (Island, Resort, Palm ja Springs). Kuokimme kaikki yhdistelmät. Kenttäkokonaisuus tarjosi erittäin mukavaa ja vaihtelevaa golfia. Oli ns. helppoa ja suoraviivaista ja vastapainoksi vähän kimurantimpaa, korkeuseroja ja vettä. Ja joukkoon mahtui myös muutama aika lailla mielettömän vaikeakin väylä. Kaikki olivat loistavassa kunnossa meidän mittapuun mukaan.
Hauskaksi oleilumme teki fakta, että taisimme olla koko lailla ainoat vakiasukkaat koko resortissa. Muutamia tyyppejä kävi viikon mittaan Singaporesta pelaamassa, mutta meidän majoitus oli kovin autio. Illat menivät kierroksista toipuen mutta pallosilmää edelleen kehittäen bilistä pelaamalla.
Resorttigolfaaminen on tietyllä tavalla äärimmäislaji ja siinä on siten sekä hyviä että huonoja puolia. Ruokapaikkojen yksipuolisuus lienee ärsyttävintä, etenkin low-seasonin aikaan kun ravintolapalvelut on muutenkin rajoitettu. Kun olet jumissa resortissa, alkaa lista olla hyvin pian koluttu. Ja jos kokin taikomukset ei satu miellyttämään, niin pöperöihin on tyytyminen koska valinnan varaa ei ole.
Lisäksi heilahdimme kohteeseen suoraan satamasta sellaisella vauhdilla, että meillä ei ollut (eikä meille edes tarjottu) pienintäkään mahdollisuutta poiketa automaatille nostamaan Indonesian rupioita. No, muoviraha onneksi kelpasi kaikkialla muualla paitsi caddien tippien kohdalla. Tästä koituikin muutamat kohtalaisen kipakat taistelut, kun möläytimme ilmoille faktan ettei käteistä kerta kaikkiaan ole emmekä siten ole kykeneväisiä maksamaan minkäänsortin palvelumaksuja.
Toki kyselimme useaankin otteeseen mahdollisuutta höylätä kassasta kortilla käteistä, mutta moinen epäilyttävä ja käsittämättömän kerettiläinen toiminta ei tullut kirjanpitoteknisesti mitenkään kyseeseen. Tarjoiduimme myös lähtemään kierrokselle ilman mailapoikaa, mutta sehän on vastoin aasialaisen golfkulttuurin syvintä olemusta. Lopulta puhuimme vain yhden caddien kierrokselle saatesanoilla, että tippiä ei heru. Palvelu olikin sitten sen mukaista, mikä on tavallaan ristiriitaista koska caddiepalvelu pitää nimenomaan erikseen ostaa. Tippi on sitten jotain ekstraa, jos homma toimii odotettua paremmin ja caddie tukee peliä poikkeuksellisen hyvin. Tämä on ainakin meidän näkemys.
Positiivista resorttielämässä sen sijaan on arjen mutkattomuus ja tietty perushelppous, joka toki pitkälti kumpuaakin hyvin rajallisesta vaihtoehtoavaruudesta. Hauskaan osaastoon putosi lisäksi se, että saimme oman golfauton viikoksi käyttöön ja saimme huristella sillä täysin vapaasti ympäri aluetta. Autot eivät Indonesialaiseen standardiin olleet mitään nollapäästöisiä ekoautoja, vaan 80-luvun äänekkäitä ja yllättävänkin vauhdikkaita bensaprutkuja. Liikenneturvallisuus tosin oli alati koetuksella.
Kuvagalleria:
