Golf on Sri Lankassa hyvin elitistinen ja harvinainen laji. Maassa lajin harrastaminen on vain todella rikkaiden puuhaa. Tämän saimmekin kuulla muutamaan otteeseen, joten opimme pitämään mailat lentopussissa siirtyessämme paikasta toiseen. Laji ei kuitenkaan ole sen kalliimpaa kuin Suomessa, mutta tulotasoon nähden ero on tietenkin huikea. Sri Lankassa pääsee pelaamaan 18 reikää noin 40 euron pelimaksulla, joka sisältää caddiet, auton, pallopojan ja vakuutukset.
Sri Lankassa on kolme golfkenttää (Colombo, Kandy ja Nuwara Eliyah), joten golffarin mekka se ei ihan vielä ole. Vastaavasti tarjolla on varsin erikoisia golfkokemuksia. Molemmilla pelaamallamme kentällä (Kandy ja Nuwara Eliyah) oli lisäksemme vain muutama muu pelaaja, joten ruuhkaa ei ollut ja saimme käpöstellä kentät omaan tahtiin ja ihailla upeita vuoristo- ja jokimaisemia. Pääkaupungin tuntumassa sijaitsevalla kentällä tilanne toki voi olla erilainen. Sri Lankassa ei pelurien vähyyden takia ole varsinaisia tiiausaikoja, vaan lähtöluvan saa ostamalla green feen. Pysähdyksiä ja taukoja sai pitää omien fiiliksien mukaan, mikä tietenkin lisää lunkin lomagolfiin mielekkyyttä.
Victoria Golf Club / Kandy 1.10.2011
Kenttä koostuu 18 väylästä ja kentän par on 72. Väylät pujottelevat vuorien välissä varsin suurin korkeuseroin.
Saimme omat caddiet ja lähdimme toiveikkaina rangelle lämmittelemään pikku lihaksiamme, jos nyt jokin lihas olisi sattunut olemaan kylmä siinä 30+ lämmössä. Mukaamme lyöttäytyi viideskin heppu, jolla oli ämpärillinen palloja, sillä rangella ei ollut palloautomaatteja. Range oli valtava alamäki ja pituutta riitti noin 300 metrin verran. Olimme tietenkin ainoat harjoittelijat. Caddiet asetteli meille pallot aina lyönnin jälkeen yksi kerrallaan nurmelle ja löimme niitä lämpimiksemme alamäkeen. ”Ämpärijätkä” oli alamäessä juoksentelemassa ympäriämpäri tyhjä sanko kädessään ja poimi sitä mukaa pallot kun löimme. Tuli väkisinkin sellainen fiilis, että yritettiin lyödä kohti ämpärijätkää hänen työtään helpottaaksemme. Olihan kuitenkin aivan tolkuttoman kuuma.
Rangen jälkeen lähdimme kentälle. Kentän ruoho oli verrattain huonossa kunnossa, mikä johtui pitkään alueella vallinneesta kuivuudesta. Kentältä löysimme valkoiset, siniset ja punaiset lyöntipaikat, joista siniset ovat miehille, punaiset naisille ja valkoinen on miesten takatii.
Ensimmäisellä lyöntipaikalla huomasimme, että keskellä ykkösväylää oli joku poika katsomassa lyöntejämme. Tuntui hurjalta, kun caddiet ohjeistivat lyömään suoraan kohti jätkää! Mutta siellähän oli taas se sama ämpärijätkä tarkkailemassa lyöntejämme pallopojan roolissa. Mahtavaa palvelua! Oli meinaan sen verran kapeaa väylästöä, että pallovarastomme olisi huvennut alta aikayksikön.
Greenit olivat hyvässä kunnossa ja jokseenkin kinkkisiä, sillä leijonaosa oli postimerkinkokoisia. Muutamilta avauspaikoilta oli huikeat näkymät vuoristoon ja kauniille joelle, minkä ihastelu vei kieltämättä parhaimman terän avauslyöntiin keskittymiseltä. Välillä matkaan tarttui kentällä loikoilleita koiria, jotka saattoivat lähteä muutaman väylän ajaksi mukaan käyskentelemään.
Caddiemme olivat erittäin asiallisia ja työnsä osaavia. Heillä oli myös englannin kielitaitoa sen verran, että pääsimme mukavasti juttuun. Kummatkin caddiemme pelasivat Sri Lankan edustusjoukkueessa, ja olivat menossa seuraavana viikonloppuna kisaamaan. Maajoukkueen tasoa tavallaan voi vain arvailla, sillä heidän tasurinsa olivat 7 ja 15.
Kokonaisuudessaan Kandyn Victoria-kenttä oli kuivuutta lukuun ottamatta mukavan vaihteleva ja varsin pelattava kenttä. Klubitalo ei ollut häävi, ja iso miinus oli baarin puuttuminen – 19. väylähän on keskeinen osa golfkierrosta etenkin saunakuuman kierroksen jälkeen.
Nuwara Eliya Colf Club / 2.10 – 3.10.2011
Kentän sijainti on häkellyttävä, sillä väylästö sijaitsee aivan keskellä kaupungin keskustaa. Pelasimme 18-väyläisen ja 72 paarilla varustellun kentän kahdesti perättäisinä päivinä. Itse Nuwara Eliyahin kaupunki sijaitsee noin 1500 metriä merenpinnan yläpuolella, joten aamuisin oli aavistuksen viileää jopa suomalaiselle.
Kurvatessamme klubitalon parkkikselle caddiet olivat jo paikanpäällä odottamassa päivän ensimmäisiä ja todennäköisesti myös ainoita asiakkaita. Karin caddieksi tuli noin kolmekybänen yli-innokas kundi, joka pelaa itsekin tasoituksella 7. Sarin caddie oli mukava papparainen, jonka aktiivinen pelaajaura oli päättynyt jo muutamia vuosia sitten.
Klubitalo oli todella vanha ajalta miekka ja kypärä, eli käytännössä brittien siirtomaavallan ajoilta 1800-luvun lopulta. Seinällä komeilivat vuosikymmenien takaa capteenien ja ladykapteenien nimet sekä mestaruuskilpailujen voittajat. Myös vuokramailat taisivat olla Kandyn kuningaskunnan ajoilta ainakin niiden kunnosta päätellen. Settejä katsellessamme olimme hyvin iloisia, että ymmärsimme ottaa omat mailamme mukaan matkalle.
Ihmeteltyämme klubia tovin ostimme green feet ja saimme tuloskortit. Kentällä oli miehille ja naisille omat tuloskortit, koska väylien vaikeusasteet olivat eri järjestyksessä. Ostimme myös korillisen rangepalloja.
Sitten lähdimme liikenteeseen, ja mukaamme lähtikin aikamoinen saattue. Autokuljettajamme Ivan oli kiinnostunut tulemaan seuraamaan peliä, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt pelattavan golfia saati käynyt golfkentällä. Lisäksi oli tietenkin caddiet ja pallopoika. Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, kierrokselle lähti klubin oma Bunzi- koira.
Kuljimme caddien vanavedessä eteenpäin ja saavuimme ykköstiille. Järjestimme pienen härdellin, koska meidänhän piti mennä rangelle. Hetken selvittelyn jälkeen selvisi, että rangepallot tai siis ne halkeilleet golfpalloa muistuttavat harmaat kuulat lyödään tiipaikalta ensimmäiselle väylälle. Pallopoika keräsi jälleen pallot ämpäriinsä.
Kun pallot oli lyöty eli tavallaan parikymmentä Mulligania ensimmäisellä väylällä oli lyöty, pääsimme lähtemään itse kierrokselle. Ruoho oli hyvin erilaista kun Candyssä. Selkeästi parempaa, vaikka tämäkin kenttä oli hieman kärsinyt kuivuudesta. Väylät olivat ihan mukavat ja vaihtelevat, mutta suuria korkeuseroja ei tällä kentällä ollut.
Kierros oli varsin mieleenpainuva kokemus pääosin muista kuin pelillisistä syistä. Kentän sijainti keskellä kaupunkia tuo ihan omat juttunsa väylien sijoitteluun. Kierrokselle mahtui useita yleisten teiden ylityksiä ja toisinaan piti odotella sopivaa “ihmisrakoa”. Yksi väylä jopa avattiin suoraan vilkkaasti liikennöidyn tien yli. Pikku syöksyhukilla olisi pallo hyvinkin voinut löytyä jonkun tiestön käyttäjän hanskalokerosta.
Lisäksi aivan keskellä kenttää sijaitsi pääministerin asunto ja presidentin lukaalikin oli ihan kivenheiton päässä. Pelipäivänämme presidentti oli tulossa kaupunkiin, koska tärkeä vaalipäivä oli lähestymässä. Turvatoimet näkyivät myös kentällä, jonne oli sijoitettu muutama sata sotilasta. Oli siinä tiiboksissa mailassa pitelemistä, kun avasimme keskelle maastopukuisia asemiehiä caddien tähystäessä pallon lentoratoja edestä.
Karin caddie oli niin yli-innokas, että toisinaan pelasimme Sarin kanssa eri väylää. Syynä saattoi olla myös Sarin pappacaddie, joka hieman väsähti helteessä. Sari kyllä antoi papan välillä levätä puun alla. Koko kierroksen mukana kulkenut vanha klubikoira Bunzi elpyi välillä greeneilla, ellei sitten oikaissut sopivasta kohtaa ja palannut hetken päästä kulkueeseemme.
Viheriöillä saattoi helposti olla muitakin kadunmiehiä katselemassa peliä. Mieleenpainuvaa oli myös se, että Karin caddie saattoi käydä jonkun hampuusikaverinsa nähdessään imaisemassa hatsit tämän marihuanasätkästä. Kyllähän hieman boheemilla golfkentällä pitää ruohon tuoksua.
Kuvat Sri Lankan golfeista:
