Sri Lanka 29.9. – 4.10.2011
Härmäläinen perusjuntti luulee, että ruhtinaalliset 16 tuntia on pomminvarmasti riittävä aika lentoon valmistautumiseen jopa Mumbain kaltaisella äärimmäiseen tehottomuuteen viritetyllä lentokentällä. Ei välttämättä. Myöhästyminen autuaaksi tekevältä Sri Lankan lennolta oli nimittäin vähän liiankin hilkulla…
Paskantärkeän intialaisjärjestelmän mukaan jäätävän (kirjaimellisesti) tylsässä odotusavaruudessa leijuva turistinpoikanen saa hilata kivipuutuneen ahterinsa lentokentän puolelle kolme tuntia ennen lentoa. Näin luonnollisesti toimimme, sillä huikea maisemanvaihdos lentokenttämiljööstä toiseen tekee tunnetusti eetvarttia. Lähtöselvityskin meni lähes puikkoihin, joskin saamamme tiedon mukaan Sri Lankaan päästäksemme meillä tuli olla myös lentoliput maasta pois. Eihän meillä niitä tietenkään ollut – mistä kyseisen, joskin mielestämme täysin kohtuuttoman vaatimuksen olisi voinut etukäteen selvittää, saati miten ko. liput olisi voinut Intiassa edes ennakkoon hankkia ilman nettiä? Hyvin suunniteltu on puoliksi kesken.
Parin lempeän voimasanan ja kepeän juoksujalan saattelemina löysimme onneksemme takavasemmalta salamannopean ilmaisnetin, mistä ostimmekin mukinoitta ensimmäiset noin viikon päästä randomilla vastaan tulleet lennot Kuala Lumpuriin. Sähköistä lippua ei tietty saatu paperille asiaan kuuluvasti tulostettua, mutta Sri Lanka Airwaysin avuliaat check-in-tsybyt olivat auliit lukemaan paperille kirjoittamamme varaustiedot. Hätä ja kiire kolkuttelivat ilmeisesti heti kohta jo ovella, koska jättivät huutelematta ylipainomaksujen perään. Sarin kapsäkki saatiin matkatavaroiden perillepääsystä toiveita nostattavalle viralliselle hihnalle, kun taas muut vermeet vietiin ties kuinka monenteen läpivalaisuun. Bägit jäivät orpoina killittämään kärryyn, jonka oli satavarmasti päätymän ajallaan oikeaan koneeseen. Ei välttämättä. Kykenimmekin vain heittämään ilmoille muutamia veikkauksia, että minkälainen ilmoitus läpivalaisukoneeseen kadonneista matkatavaroista kelpaa tällaisessa tapauksessa vakuutusyhtiölle. Tässä kohtaa lentoon oli aikaa enää tunteroinen, sen verran oli hienoa intialaista sametinperseää yöaikaa palanut jonoissa, lähtöselvityksissä ja jatkolentoja metsästäessä.
Siitä sitten hyvää piirikunnallista nopsajalkaa turvatarkastukseen, joka kuitenkin orastavasti huolestutti – Intian turvatoimiinhan saa kokenutkin reissujorma huomaamatta poltettua tunnin tai kaksi. Samoissa turvatarkastusjonoissa nimittäin pyörii niin koneiden kipparit kuin low budget -luokassa ilmaiskahvejaan imuroivat maan matoset. Naisten jono oli ytimekkyydessään lyhyt ja Sari pääsi sukkelasti eteenpäin. Karin edessä puolestaan jonotti muutama intialainen alkutuoksuinen elämänsankari, joiden ekavekarataskuista ammentui kerta toisensa jälkeen erinäistä tavaraa, hilkettä ja kilkettä keskiverto pientavaraliikkeen verran.
Tiuku näytti lahjomattomasti lennon lähtöön tasan 20 minuuttia, kunnes Hilden ääriään myöten täyteen ahdettu käsimatkareppu vihdoin jäi silmäkooltaan sangen dynaamiseen tarkastushaaviin. Pakaasissa oli ääriselvästi jotain hyvin epämääräistä, joka piti tyhjentää uumenista ilmoille ja tiskille. Tunnelma oli lievästi sanottuna kaoottinen, mutta vihdoin Srixonin golfpallotusinan kohdalla Hiltsu sai piinapenkistä armahduksen ja matka jatkui usainboltimaisella askelluksella portille ja koneeseen. Sri Lanka Airways ymmärsi onneksi stressitasomme ja pakaroiden maitohappopitoisuuden kohonneen huomattavan vaaralliselle tasolle, ja tarjoili kernaasti muutamat vinettolasilliset. Valkovinkkuja särpiessä pohdimme, minkälaisia vaaratilanteita lentoturvallisuutta viattomasti uhmanneet pikkuterroristit olisivatkaan koneessa saaneet golfpalloilla aikaiseksi.
Kukonlaulun aikaan Sri Lankaan laskeuduttuamme olomuoto oli väsynyt, mutta huojentunut, mutta krapulaisen väsynyt. Muutaman yön ohkaisilla yöunilla varustettuina olimme äärimmäisen herkässä mielentilassa, jollaisen turismialalla kymmeniä vuosia kyntänyt harmaaviiksinen resebyroreiska kykenee haistamaan jo kilometrien päästä, jo ennen kuin kone on edes laskeutunut kiitotielle. Heikohko mielemme realisoituikin heti kentältä kyseenalaistamattomasti tinkaamatta hankittuun viiden päivän valmismatkapakettiin..
Surkeaa päätöksentekoprosessia noudatellut valintamme osoittautui kuitenkin täysosumaksi, sillä ehdimme nähdä Sri Lankan upeaa luontoa ja kulttuuria todella paljon viiden päivän tourilla. Kaiken kaikkiaan noin 600 euroa maksanut samsonitematkailijahenkinen paketti sisälsi autonkuljettajan, vapaat kilometrit kiesillä, polttoaineet ja hotellit aamiaisineen viideksi vuorokaudeksi sekä Aivanin (kuski) hoonolla englannilla valuttamat puujalkajutut. Eli oikein mallikasta kolonialistista touhua.
Ekana päivänä ajeltiin lukuisten takapenkkiunien siivittäminä noin viisi tuntia Polonnaruwaan, joka on muinainen ja siten historiallisesti keskeinen kaupunki. Matkan varrella pistäydyttiin Aivanin tuntemiin paikallisiin hedelmä- ja kasviskojuihin ja yhteen huikean maittavaan, vaikkakin varsin alkukantaiseen ruokamestaan. Paikalliseen tapaan annosten syöminen oikealla kädellä oli hankalaa ja jänskää – siihenkin Aivan opetti tekniikan, jolla kädestä muotoillaan ruokaa täyteen ahdettu malja, jonka sisältö sitten ahdetaan peukulla inessiiviin. Vasenta kättähän ei tietenkään käytetä missään, koska se on pysyväissaastunut hotelli helpotuksessa suoritetuissa rippentropin pyyhintätouhuissa.. Kuskimme kertoi muuten syövänsä rice and curry -henkiset sapuskat aamulla, päivällä ja illalla. Perussettiä, ei muuta!
Polonnaruwassa tsekattiin silmät puolitangossa Unescon maailmanperintökohteiden pölyisillä listoilla roikkuvat kivikasat, joilta sitten lähdettiinkin varsin vikkelästi äärimmäisen hienolla paikalla sijaitsevalle hotlalle maksamaan univelkoja. Pulskien kellonympäriunien, Teksasin kokoisen aamiaisen ja muutaman tunnin ajomatkan jälkeen olimmekin aivan erilaisessa tikissä kohtaaman Kandyn kaupungin. Matkalla poikettiin yhteen lukuisista mauste- ja yrttitarhoista, jossa kasvoi luonnonvaraisena mm. vaniljatankopuu, kaakaopensaita, inkiviääriä, currya, chiliä ja kumipuita muiden muassa. Ehkä hienointa oli (myynti- ja markkinahenkinen) hapatus siitä, miten ja mihin kaikkiin vaivoihin paikallisväestö luonnon antimia käyttää. Srilankalainen (ja yleisemminkin aasialainen) funktionaalinen rohtotieteellinen näkemys poikkeaa hieman länsimaisesta nappikeskeisestä vaivojen pikahoidosta.
Kandyssa majoituttiin kahdeksi yöksi jopa eurooppalaisittain prameaa alppihenkeä huokuvaan hotelliin. Laskettiin paikan arvoa rikkomalla parvekkeen lasi. Käytiin myös mylläämässä ensimmäinen rundi golfia, joka oli varsin mieleenpainuva kokemus. Iltasella otatettiin kuskimme kanssa seitinohuet kumarat paikallisen arrack-kookosviinan toimiessa vaikuttavana ainesosana.
Kandysta road trippi jatkui kohti Nuwara Eliahia, joka sijaitsee lähes parin kilsan korkeudessa. Paikalliset olivat varoitelleet kylmästä. Tiedon tästä otimme vastaan nihkeän kostean kuuman alkumatkan jälkeen varsin kiitollisina. Muutaman tunnin letkeän ajelun jälkeen kohdattiin hienoja kylä- ja luonnonmaisemia sekä tien poskessa ei niin davidcopperfieldmaisilla piirteillä varustettu Magic Man, joka kaivoi taitavasti liinasta seteliä ja palloa sekä nieli ruosteista miekkaansa vedet lukuisten malarioiden värjäämissä silmissä.
Matkalla Kandysta Nuwara Eliahiin tehtiin visiitit teeplantaaseille ja teetehtaseen, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mukiin menevä oppimus. Plantaasilla työskentelevä (nainen) kerää teepensaan lehtiä 16 kiloa päivässä. Tehdas valmistaa noin 1600 kilosta 250 kg valmista teetä vuorokaudessa. Kohtalaisen laiskanpulskealta vaikutti tuotantokoneisto, vaikka tee onkin yksi kolmesta Sri Lankan viennin tukijalasta kookoksen ja kumin ohella.
Nuwara Eliahissa oli kova tohina, pauke ja varsin kiihkomieliseltä vaikuttanut paasaus, koska alueen vaalipäivä oli lähestymässä. Vaalit pidetään kuitenkin eri alueilla eri aikaa, minkä tarkoitus ei meille täysin avautunut. Ymmärtääksemme kuitenkin kyseisten vaalien myötä alueparlamentti ja sitä myöten myös maan hallitus menee vaihtoon. Nuwara Eliahissa on jostain syystä sekä presidentin että pääministerin asunnot. Kumpikaan ei kuulemma pelaa, vaikka asumukset sijaitsevatkin lupaavasti golfkentän reunamilla. Presidentti kävikin kaupungissa vierailulla, mikä ilmentyi katukuvassa lähinnä satapäisinä sotilasjoukkoina.
Viimeisenä päivänä käytiin pelaamassa toinen kierros golfia Nuwaran loistokuntoisella ja muilta pelaajilta tyhjällä kentällä, minkä jälkeen pudoteltiin kaikessa rauhassa vuorilta alas Negamboon. Viimeisestä hotellista jäi mieleen hotellin ei-niin-onnistunut pyykkipalvelu, joka värjäsi koko lailla kaikki vaatteet niitä tietenkään puhdistamatta.
Sri Lankassa parasta oli tietysti kaikki, mutta yksi nousee ylitse muiden – kuskimme Ivan oli aivan mahtava persoona. Täytyy sanoa, että voisi helposti varata matkan Helsingistä Läyliäisten, Ypäjän ja Hauhon kautta Kälviälle, jos kuljettajaksi osuisi vastaavaa palvelutasoa ja paikallistuntemusta omaava häiskä. Kaveri kyyditsi meitä ympäri ja ämpäri maita ja mantuja sekä bongasi meille aina etuisimmat, maittavimmat ja pohjoisen pallonpuoliskon tulisimmat tienvarsisapuskat. Ajokilometrejä taisi kertyä noin 750 ja ajotunteja parikymmentä viiden päivän aikana, mikä kielii kohtalaisen hitaasta tiestöstä. . Vaikka Aivanin englanti ei ollut ihan helpoimmasta päästä, kyettiin pääsääntöisesti kommunikoimaan enintään välttävästi.
